12. elokuuta 2012

Angry Birds -kukkaroita

Tuli ommeltua pari kukkaroa Angry Birds -kankaasta, ja kumpikaan ei tälläkään kertaa päätynyt omaan käyttöön. Jospa sitä seuraavan kukkaron tekisi itselle meikkipussiksi, kun kehyksetkin ovat olleet jo vuoden päivät kaapissa odottamassa...

Kukkaroiden ompelu on ihan hauskaa puuhaa, mutta kehysten yhteen puristamiseen en ole keksinyt vielä keinoa, jolla saisi siistiä jälkeä. Pihdeillä olen nämä kukkarot puristanut, ja voimaa siinä saikin käyttää ja kehyksiin jäi jälkiä. Vinkkejä kehysten puristamiseen otetaan siis vastaan!


Tämä oli ensimmäinen ompelemani tuplakukkaro, ja hyvän ohjeen siihen löysinkin täältä. Kukkarosta tuli minun silmääni hieman epäsymmetrinen, mutta saajalleen näytti kelpaavan. Sehän on pääasia. :)


Tein myös toisen ihan yksitaskuisen kukkaron, mutta samasta kankaasta. Tämä onnistui mielestäni tuplakukkaroa paremmin, ja hyvä niin, sillä kukkaro tulee pienelle ystävälleni lahjaksi.


Sisäpussi on tehty samasta kankaasta kuin tuplakukkaron toinen puoli.


Tässä vielä kaava, jota käytin jälkimmäiseen, yksinkertaiseen, kukkaroon. Kaava on tehty 8 cm leveään kukkaronkehykseen ja kaava ei sisällä saumanvaroja.


1 kommentti: