19. elokuuta 2012

Se varsinainen virkattu matto

Edellisen maton virkkaaminen ei mennyt aivan putkeen, kun aloitin ilman ohjetta ja sitten purin koko homman ja lopulta ohjeen löydettyäni matonkude loppui kesken. No päätin joka tapauksessa virkata uuden maton, joka sopisi nykyiseen sisustukseenkin paremmin. 

Halusin myös, ettei matosta tule samanlaista kuin ensimmäisestä vihreästä, joten käytin tämän ohjeen isompaa versiota. Vahingosta "viisastuneena" ostin sitten kerralla trikookudetta 1,8 kg, kun ohjeessa kerrottiin, että kudetta tarvittaisiin 1,7 kg. Minulta piti jäädä siis 100 g ylimääräistäkin kudetta.



Siis nimenomaan piti jäädä.. Toisin kuitenkin kävi, ja taas kerran kude loppui kesken. Pääsin maton reunan virkkaamisessa toiseksi viimeisen sakaran kohdalle, kun kude loppui. Muutama ärräpää siinä taas pääsi ja melkein jo päätinkin, että puran koko reunan. 

Päätin kuitenkin käydä Lankamaailmassa tarkistamassa, olisiko siellä vielä samanväristä kudetta, mutta eihän siellä ollut. Myyjät olivat kuitenkin erittäin ystävällisiä, ja lupasivat soittaa, mikäli samanväristä kudetta tulee. Eikä tarvinnut montaa päivää odottaa, kun sain jo hakea tismalleen samanväristä kudetta ja virkata maton valmiiksi.



Voi olla, että trikookuteessa ja ontelokuteessa on sellaisia eroja, että ontelokudetta kuluu trikookudetta vähemmän, kun ohje tosiaan oli tehty ontelokuteelle ja kudetta piti tarvita 1,7 kg. Tai sitten käsialani on sen verran suurempaa, vaikea sanoa, kun en ole ontelokuteesta koskaan virkannut.

Pienen muutoksen tein ohjeeseen 22. kerrokseen eli reunaan. Ohjeen mukaanhan reuna pitäisi virkata 1ks + 1pp + 2p + 1pp + 1ks jokaiseen kjs-kaareen. Minulla kaaret olisivat menneet kuitenkin niin paljon kuprulle eikä reunasta olisi saanut suoraa, joten teinkin vain 1ks + 2p + 1ks jokaiseen kjs-kaareen. Näin reuna asettui paremmin paikalleen. Vähemmillä silmukoilla minulle olisi pitänyt jäädä kudetta enemmän kuin 100 g jäljelle, mutta eipähän jäänyt yhtään.


Lopputulokseen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen ja matto pääsi jo omalle paikalleen lattiatyynyn alle. Olin myös yllättynyt siitä, miten hyvin osasin lukea ohjeita, sillä virkkaustaustani rajoittuu ala-asteen pakollisiin ja vastenmielisiin patalappuihin. Onneksi netistä löytyy myös meille vasenkätisille kuvallisia ohjeita, joilla pääsee jo näin pitkälle. :)

2 kommenttia:

  1. Hieno matto, ja ohjekin suht helppo, kun sitä tutkin. Aloin itse myös hommaan ja muutama tuntihan siinä taas vierähti...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Ohje on minunkin mielestäni helposti luettavissa ja tunti jos toinenkin siinä virkatessa vierähtää, kun oikein innostuu :)

    VastaaPoista