28. elokuuta 2012

Koiralle vetolelu

Ei tarvinnut heittää trikookankaasta jääneitä suikaleita hukkaan, kun sain idean, että niistähän saisi hyvän vetolelun koiralle! Löysin ohjeen jostakin vanhasta lehdestä, ja hetken sitä tutkailtua ja ihmeteltyä sain juonesta kiinni, miten homman kanssa edetään.

Aluksi harjoittelin trikookuteella, mutta tämä lopputulos on tehty kahdesta noin 20 cm x 150 cm trikookaitaleesta. Tai oikeastaan vaaleanpunainen trikoo on peräisin epäonnistuneesta paidan ompelusta, joten leikkasin siitä hihat tähän tarkoitukseen.




Yritin myös tehdä ohjeen nyörin teosta. Ohje on tehty kaksinkertaisella trikookuteella, joten kaitaleet on  huomattavasti ohuempia kuvassa. Pahoittelen, että kuvat ovat hieman epäselviä, mutta jouduin tulostamaan ja skannaamaan ne, jolloin kuvista tuli hieman sumeita.

Lähtötilanne näyttää kuitenkin tältä, ja olenkin numeroinut osat selvyyden vuoksi. Alussa nyöri ei tahdo pysyä paikallaan, joten kannattaa kiinnittää se hakaneulalla johonkin kiinni. Itse kiinnitin kaitaleet hakaneulalla sohvaan, koska sohva vetelee muutenkin viimeisiään. Työn edetessä hakaneulan voi irrottaa, kun nyörin saa pidettyä jo esim. polvien välissä. 


Toinen vaihe näyttää tältä. Kuva näyttää ehkä hieman sekavaltakin aluksi, mutta yritin värikoodeilla ja nuolilla selkeyttää kuvaa. Kun kaitaleet on pujoteltu, kiristetään kaikkia kaitaleita tasaisesti, jolloin syntyy ristikko. Tämän jälkeen toistetaan alla olevia pujotteluita niin kauan, kunnes lelu on halutun mittainen.


Tässä vielä selkeämpi kuva ilman nuolia nyörin etenemisestä. Ainakin ensimmäisellä kerralla (ja muutenkin tulee mielestäni paremman näköinen) kannattaa tehdä kahdesta eri värisestä kaitaleesta, jolloin väreistä on apua pujottelemisessa.


Lopuksi solmin vielä päät ristiin (punainen harmaan kanssa), ettei lelu varmasti ala purkautua.

4 kommenttia:

  1. "Nakkilan pimu" tykkää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti hän tykkää uudesta lelustaan :)

      Poista
  2. Jos ei jaksa itte väsätä. Ite tilasin tuolta: http://abella.fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä, tähän kuitenkin sai ja saa kulutettua ylimääräisiä kangaspaloja, joille en keksinyt muuta käyttöä. Pidetään kuitenkin linkki mielessä :)

    VastaaPoista