3-vuotias pieni ystäväni halusi uuteen omaan huoneenseensa pienehkön virkatun maton, ja enhän minä tietenkään voinut kieltäytyä. :)
Toiveena oli, että matto olisi kaksivärinen, mutta pääasiassa valkoinen. Minulle heräsikin heti ajatus, että haluaisin tehdä maton keskelle jonkin kuvion ja reunustaa sen toisella värillä. Vielä ei kuitenkaan virkkaustaidot ole niin hanskassa, että olisin näin ison mallin ja ohjeen osannut suunnitella itse. Siksi päädyinkin tekemään tästä matosta pienemmän version, johon löytyy ohje täältä.
Melkoista näperrystä oli tuo kahden hyvin erilaisen värin virkkaaminen niin, että kuviosta tulisi selkeä. Mutta saaja on ainakin ollut tyytyväinen, ja mattoa on 3-vuotiaan mielikuvituksen mukaisesti käytetty jo viittanakin! :)
P.s. Haluan vielä nostaa esiin maton nro 3, joka saattoi hukkua muiden tekemieni joululahjojeni joukkoon. Luonnonvalkoinen matonkude on hieman muita käyttämiäni värejä paksumi, ja muutama virkkuukoukku meni poikki tätä tehdessä. Jostain kun löytyisi metallisia isoja virkkuukoukkuja...