Jaahas, olisikohan juhannus jo ohi? Viimeisin päivitys näyttää olevan hyvän juhannuksen toivotus, ja nyt taitaa seuraava juhannus olla lähempänä kuin edellinen. Harmittaa, että edellisestä päivityksestä on kulunut näinkin kauan, mutta se ainainen ja kliseinen selitys on kiire ja ajan puute. Haluan tehdä nimittäin kaiken, mihin ryhdyn, aina huolella ja kunnolla, joten en tätä blogiakaan halua tehdä 'puolivaloilla'. Siksi olen ollut mieluummin päivittämättä blogia kuin julkaista puolihuolimattomia päivityksiä.
Nyt ajattelin kuitenkin esitellä toisen juomatölkkien avausklipsuista virkkaamani laukun. Kerroin aiemmin, että kävin työväenopiston kurssilla opettelemassa tölkkiklipsuilla virkkaamisen tekniikkaa, ja tämä laukku onkin tuon kurssin oppien tuotos. En kauhean usein jaksa innostua valmiista ohjeista, vaan haluan tekniikan omaksuttuani suunnitella ja kehittää tuotteita itse, koska silloin niistä saa juuri oman näköisiä. Näin kävi myös tämän laukun kohdalla. Virkkaamistekniikan kävin opettelemassa kurssilla, ja sen jälkeen aloin suunnitella tällä kalanruototekniikalla tehtävää laukkua.
Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, ja toivottavasti on laukun nykyinen omistajakin. Halusin nimittäin suunnitella ja toteuttaa tämän laukun eräälle hyvin erityiselle ja merkittävälle henkilölle, ja ainakin hän oli positiivisesti hämmästynyt laukun saadessaan.
Tämä laukku on hieman erilaisella tekniikalla tehty, kuin kirjekuorilaukku, josta aiemmin kerroin. Tämäkin laukku on kuitenkin virkkaamalla tehty, mutta klipsut asettuvat tässä toisinpäin ja limittäin. Laukun sisäpuolelle ompelin vielä satiinista vuoren, koska näin laukku on mielestäni käytännöllisempi ja tyylikkäämpi.