26. helmikuuta 2013

Neulottu rahi

Olen viimeksi neulonut ala- tai yläasteella, ja tuotokseni oli kaikkea muuta kuin julkaisukelpoisia. Neulomisesta jäi myös jonkinlainen kammo, koska olin jatkuvasti opettajan kanssa napit vastakkain, kun minä olin luokan ainoa ja siksi myös vaikea vasenkätinen.

Sain kuitenkin tutultani haasteen, kun hän kysyi, tekisinkö heidän uuteen kotiinsa tämän tyyppisen rahin. Olin jo kieltäytymässä, kun ajattelin, että ei tule ikinä onnistumaan. Periksiantamaton luonteeni kuitenkin päätti, että yritetään ainakin. Niinpä aloin googlailemaan ja hieman vinkkiä sainkin täältä.



Tässä vielä lähikuvaa pinnasta.


19. helmikuuta 2013

Apinoita korissa

Tämä tuli itse asiassa ommeltua jo ennen joulua, koska meni joululahjaksi. Ostin marraskuussa kädentaitomessuilta pussillisen valkoisia pellavan paloja, ja tällainen ommeltu "kori" onkin hyvä keino käyttää kankaiden jämäpaloja.


Tein syksyllä piirtoheitinkalvosta sabluunan kuvassa olevista "kolmesta viisaasta apinasta". Koska sabluuna onnistui niin hyvin, ja apinat on niin söpöjä, että halusin painaa ne korin reunaan.


Korin vuoreen käytin vanhaa verhokangasta, joten vanhat auringon vaalentamat verhotkin pääsivät uusiokäyttöön. Korin vuori on siis kokonaisuudessaan vihreä, valkoinen kangas, joka kuvassa näkyy on tyynynliina, johon myös painoin apinat :)